Herttoniemi Block Party

Herttoniemi Block Party on saanut kulttuuripalkinnon

Helsingin kirjasto- ja kulttuurilautakunta on palkinnut Herttoniemi Block Partyn kunniamaininnalla vuoden 2016 helsinkiläiseksi kulttuuriteoksi. Herttoniemi Block Party on alueen asukkaiden vapaaehtoisvoimin järjestettävä, kaikille avoin ilmaistapahtuma, joka järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran.

Kirjasto- ja kulttuurilautakunta palkitsee vuosittain helsinkiläisen kulttuuriteon kaupungin asukkaiden ehdotusten pohjalta. Kunniamaininnan saivat itähelsinkiläiset Herttoniemi Block Party ja Kontula Electronic. Varsinaisen palkinnon voittivat jaetusti Lapinlahden Lähde Oy sekä Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo.

“Kontulassa kasvaneena minua ilahduttaa erityisesti se että itä-Helsinki saa julkista tunnustusta kaupunkikulttuuristaan. Liian kauan Itä-Helsingin meininkiä ovat julkisessa keskustelussa määritelleet muut kuin itä-Helsinkiläiset itse, ja usein karkein yleistyksin. Muutos on ollut jo hyvän aikaa käynnissä idässä, eikä se varmasti pysähdy tähän.” Kertoo Herttoniemi block partyn päätuottaja Mikko Heinänen.

Herttoniemi Block Party järjestettiin viime elokuussa ensimmäistä kertaa Asentajanpuistossa Herttoniemen teollisuusalueella sekä Leikkipuisto Herttoniemessä. Tapahtuman järjestelyihin osallistui yli 150 vapaaehtoista ja järjestämisestä vastasivat paikalliset asukkaat. Tapahtumassa nähtiin yli 200 esiintyjää, pääesiintyjä oli Egotrippi.

Herttoniemi Block Party järjestetään myös tänä vuonna, tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin keväällä.

 

Lisätiedot:

https://www.facebook.com/HerttoniemiBlockParty

Mikko Heinänen
040 5497004

tai

Veera Rusanen
050 3309400